Fiddling-sedän taideteos

Fiddling kertoi Siljalle, että kohta puoliin pidettäisiin kaupungin keskuspuistossa taidetapahtuma ja että hänenkin olisi määrä laittaa sinne esille jotakin. Hän ei ollut millään keksinyt mitä se olisi, mutta nyt Siljan kertomus oli väläyttänyt hänen päätään. Hän kysyi Siljalta, muistiko tämä keskuspuistossa olevan patsaan.

Muistihan Silja ja mutta oli aika ymmällään. Mitä siitä, kysäisi hän. Patsas esitti naista ja miestä sekä kahta lasta. Aikuiset olivat hurjan suuria ja lapset vielä aivan taaperoita.No katsos, nehän voitaisiin pukea tapahtuman ajaksi, setä sanoi. Se olisi se minun teokseni tapahtumassa. Silja oli ihmeissään. Ai, osaatko sinä ommella, hän kysyi? Setä hohotteli, niin kuin hänellä on tapana, ja sanoi, että ei sitten yhtään. Mutta eikös sinun ne pitäisi tehdä, jos ne kuuluvat sinun teokseesi? Ei se niin mene enää nykyään, setä kertoi ja jatkoi, että hän voisi hankkia sponsorin. Mikä se semmoinen on, kysyi Silja. No jos löydän jonkun, jonka mielestä sellainen olisi hyvä juttu, hän voisi tehdä ne vaatteet ihan ilmaiseksi. Kyllä nuo aikuisten asiat ovat kummallisia, ajatteli Silja mielessään.

Silja hoksasi kyllä, että vaatteet liittyisivät jotenkin peikkojen jättiläisten vaateongelmaan. Mtiä sinä setä oikein ajattelet, hän kysyi kuitenkin. No katsos, näyttelyn jälkeenhän vaatteita ei enää tarvita, joten ne joutavat sinun ystävillesi, tuumasi Fiddling. Ihanaa sanoi Silja ja halasi setää innoissaan, kyllä sinä olet viisas. Fiddling vain hohotteli vähän hämillään. Sitten Fiddling jäi miettimään sopivaa sponsoria ja Silja palasi kertomaan muille tapaamisensa tuloksista.

Seuraavana päivänä Silja tuli taas tapaamaan Fiddling-setää kuullakseen miten tämä oli edistynyt asiassa. Setä kertoi soittaneensa erääseen vaatetehtaaseen asiasta. Johtaja Pomppinen oli kiinnostunut asiasta ja oli luvannut ottaa asian puheeksi muiden johtajien kanssa. Sitten asia oli saanut yllättävän käänteen, sillä Pomppinen oli soittanut jo samana iltana. Hän oli ollut paikallisen kissayhdistyksen päivällisillä ja jutellut pöytänaapurinsa konstaapeli Putkosen kanssa. Pomppinen oli tullut kertoneeksi vaatehankkeesta. Silloin Putkonen oli sanonut, että kuule minulla on sellaiset vaatteet. Kelpaisivatkohan ne taiteellisiin tarkoituksiin. Eräs opettaja oli nimittäin tuonut jonkin aikaa sitten poliisiasemalle kahdet isot ja kahdet pienet vaatteet, eikä niille ollut löytynyt omistajaa. Niistä voitaisiin siten luopua. Ne olivat kyllä aika erikoisen näköisiä, mutta mutta voisikohan niitä harkita.

Fiddling oli jo käynyt poliisasemalla katsomassa vaatteita ja todennut ne sopiviksi. Mutta ne isot vaatteethan ovat poikien mallia ja toinen isoista patsaistahan on täti, Silja ihmetteli. Ei se mitään, tuumi Fiddling, silloinhan katsojilla on vain enemmän ajattelemista.

Silja kertoi sedälle, että Relkapeikko oli kovin onnellinen, kun vaateongelma oli ratkeamassa. Relkaa haluttaisi kuitenkin myös päästä näkemään mitä kaikkea taidetapahtumassa on nähtävillä, mutta koska peikkosalaisuus voisi paljastua, ei varmaan uskaltaisi sinne tulla. Relka oli saanut nukkua yöt vinttivarastossa ja lapset olivat tuoneet sille sinne syötävää. Fiddling-setä arveli kuitenkin, että Relkakin saataisiin paikalle, ja että lapset voisivat luottaa siihen, että sekin asia järjestyy.

Niin koitti taidetapahtuman avajaispäivä. Lasten vanhemmat olivat tuumineet, että lapsillekin olisi varmaan hyödyllistä tutustua taiteen virtauksiin ja että mentäisiin porukalla paikalle jo avajaispäivänä. Sehän sopi lapsille hyvin. Nyt oltiin tultu paikalle ja isä oli maksanut jo pääsyliput. Marssittiin hattaroita syöden puiston pääkäytävää.

Oikealta kuului niin kovaa kuminaa, että äiti piteli korviaan. Lähdettiin tutkimaan mitä se oikein oli ja äitikin saatiin mukaan melusta huolimatta. Puiston nurmikolle oli kasattu isoon kekoon tynnyreitä, jotka näyttivät olevan tyhjiä. Tarjolla oli leipälapion näköisiä puumailoja, joilla jokainen halukas sai paukutella tynnyreitä. Kasan luona viuhtoi pieni hahmo ja paukutteli hurjasti tynnyreitä. Sillä näytti olevan kuminen, koko pään peittävä naamari päässään ja yllään hieno musta frakki, jonka selässä luki "Pomppisen Puku - monessa mukana". Äiti ja isä keskustelivat teoksen mahdollisesta sanomasta. He eivät huomanneet, kuinka frakkiolio töni leikkisästi lapsia paukutuksensa lomassa. Relkapeikkohan se siinä, tositoimissa.

Sitten jatkettiin matkaa. Vasemmalla näyttiin pelattavan jonkinlaista pienoisjalkapalloa. Pelipallo oli valtavan iso ja siinä näytti olevan paljon euron, dollarin ja muiden valuuttojen merkkejä. Isä ja äiti totesivat tuon teoksen sanoman aika selkeäksi. Nähtiin myös tänne ulos asetettu juoksumatto. Sen vieressä puksutti moottori, joka tuotti sähköä laitetta varten. Hikinen nuorimies juoksi matolla. Hänellä oli kuulokkeet päässään ilmeisesti musiikin kuuntelemista varten. Hänen edessään oli suuri monitori, jossa näkyi kaunista maisemaa, joka näytti vaihtuvan juoksun tahdissa. Juoksijan selän takana sädehtivät keskuspuiston suuret kukkaistutukset.                

Sitten tultiin puiston keskukseen, jossa oli vakiovarustukseen kuuluva nelihahmoinen patsas. Hahmot oli näköjään puettu. Vaateiden ulkosaumohin oli ommeltu vetoketjut, joten asut oli voitu pukea patsaiden ylle. Patsaiden luona oli kyltti, jossa luki "Rudolf Fiddling: Lainaa vain". Kyltissä luki myös "Hankkeessa mukana: Poliisilaitos ja Pomppisen Puku". Toisen pikkuhahmon puseron vetoketju oli repsahtanut auki ja jo aiemmin nähty frakkiolio veti sitä juuri kiinni. Passu iski silmää hahmolle ja tämä vastasi naamarinsa takaa.

Muutaman päivän päästä tapahtuma oli ohi. Teoksista oli kirjoitettu lehdissä. Fiddling oli saanut kiitosta ajattelemisen aihetta antavasta teoksestaan. Tänään Iltalööppi oli kuitenkin nostanut kohun Pomppisen Puvun toimista. Hämmästeltiin frakkiolion pientä kokoa ja epäiltiin kaikelaista. Pomppistakin oli haastateltu. Hän tuntui vain olevan hyvillään kohusta. Hän oli maininnut suosikikseen tynnyriteoksen.

Myöhemmin samana päiväna uimarannalle ajoi pakettiauto, jossa luki isoin kirjaimin "Pomppisen Puku". Tavarasäiliöstä nostettiin nurmikolle vaatteita ja laatikko, johon oli porattu reikiä. Sitten auto karautti pois. 

Sen pituinen se.