Olgan (7 v.) hieno piirustus Relkasta, Väiskistä ja lapsista.

Lapsenlapset Rapsu (5 v.), Simppa (4 v.) ja Iipu (1 v.) olivat hoidossa tänään. Päivänokosten aikaan Iipu nukahti helposti mamun hoidossa. Minä vetäydyin poikien kanssa sadun pariin.

Tuumimme alussa yhdessä mitä sadussa pitäisi olla. Päädyimme siihen, että tarvitaan tyttö, poika, peikko, jättiläinen ja laiva. Ja sitten satuun.

Eräässä satamassa oli laiva, jossa oltiin valmistautumassa 50-vuotisjuhliin. Sen keittiössä valmisteltiin juhlaruokia. Laiva oli näet sellainen, että se voitiin varata tällaisiin tarkoituksiin ja samalla päästä pienelle kierrokselle satamakaupungin edustalle.

Rannalla lähellä laivaa tallusteli peikko ja vihelteli mennessään. Se lymyili välillä rantapensaiden suojassa ettei sitä huomattaisi. Ihmiset nimittäin eivät ole tottuneet tapaamaan peikkoja ja yllättävä tapaaminen voisi aiheuttaa vaikka skandaalin ja sellaista peikko ei halunnut. Nyt tarvittiin peikolle nimi. Simpalta se saatiin. Se on Relka. Erikoinen nimi, eikö totta? Peikoilla ne voivat olla sellaisia.

Peikko huomasi laivan ja sitä alkoi tehdä mieli päästä vesille. Se kun ei ollut koskaan päässyt laivamatkalle. Se tassutteli lähemmäksi. Silloin tuuli toi sen sieraimiin aivan ihania tuoksuja laivan keittiöstä. Laiva alkoi houkutella Relkapeikkoa entistä enemmän. Silloin se huomasi, että laivaan pääsi pientä siltaa pitkin. Sitä pitkin kulki välillä ihmisiä laivaan ja sieltä pois. Löytyihän se sellainenkin hetki, että Relkapeikko livahti laivaan kenenkään sitä huomaamatta. Kannelta se löysi köysikiepin, minkä sisältä se löysi oivallisen piilopaikan.

Uudessa piilopaikassaan Relkapeikko sitten tähyili ympäristön tapahtumia. Aidan pienojen välistä se näki, kuinka laivaan alkoi saapua ihmisiä, jotka olivat pukeutuneet hienoihin vaatteisiin. Kaksi lastakin - tyttö ja poika - näyttivät tulevan vanhempiensa kanssa. Rapsu ja Simppa keksivät nimet lapsille. Tyttö on Lotta ja poika on Passu. Relkapeikko oli mielissään, sillä se vaistosi, että heistä se voisi saada seuraa.

Nyt Relkapeikon silmäluomet alkoivat tuntua raskailta ja pian se nukahtikin köysikimpun keskellä. Ei peikko ehtinyt pitkään nykkumaan. Se heräsi ääneen, joka häiritsi sen unta. Se huomasi, että laiva oli alkanut puksuttaa merelle. Hip hurraa! Pääsinpä merelle, se riemuitsi.

Samaan aikaan Lotta ja Passu istuivat laivan salissa, mihin muutkin juhlavieraat olivat asettuneet. Osa vieraista seisoi vielä jonossa odottamassa vuoroaan. Juhlien sankari oli nimittäin lasten isä ja nämäkin vieraat halusivat onnitella häntä.

Lapset alkoivat jo pitkästyä. He lähtivät jaloittelemaan ja alkoivat kiertää laivaa sen reunakantta pitkin. He pysähtyivät Relkapeikon koysikimpun luo nojailemaan reuna-aitaan ja katselemaan maisemia. Lokkeja lensi meren yllä. Aurinko paistoi. Peikko oli aivan hiljaa piilopaikassaan. Nälkä sen kuitenkin paljasti. Sen maha päästi pienen murahduksen ja Lotta kuuli sen. Lapset tutkivat käysikieppiä ja hämmästyivät, kun näkivät sen keskellä takkuista karvaa. Eihän se Relkapeikko ollut koskaan oppinut kampaa tuntemaan. Oli se piiloistaan nähdyt ihmisten kampaavan tukkaansa, mutta se oli aina luullut, että pieniä elukoita ne vain siivosivat hiuksistaan.

Hei! Kuka sinä olet? Minä olen Relkapeikko. Entä te? Lotta ja Passu. Heistä tuli pian kavereita. Pian selvisi, että peikolla oli nälkä. Passu lupasi mennä keittiöltä kysymään ruokaa ja sen hän tekikin. Hänelle sanottiin, että ruokatarjoilu alkaa aika pian ja että kaverikin varmaan jaksaisi odottaa siihen saakka.     

Passu palasi ja kertoi terveiset. Lotta päätti lähteä kysymään isältä apua ja niin hän tekikin. Isä ehti vähän kuiskutella Lotan kanssa samalla kun otti onnitteluja vastaan. Hän supatti Lotalle ja kehoitti tätä viemään läheisestä hedelmävadista banaanin ja omenan ensi hätiin. Hän lupasi järjestää myös juhlapäydästä paikan yllätysvieraalle. Ehdoksi hän pani kuitenkin sen, että tämä vieras pitää pienen esityksen tilaisuudessa. Hän lähti käväisemään keittiössä ja Lotta palasi ensiapueväineen Passun ja peikon luo.    

Relka suostui heti esitykseen, mikä lapsia hämmästytti. Relka mutusteli hedelmiä ja Passu kävi välillä tutkimassa tilannetta salissa. Jonkin ajan kuluttua hän huomasi, että Lotan ja hänen paikkojen viereen oli ilmestynyt uusi kattaus Relkapeikolle.

Relkapeikko oli nyt syönyt hedelmät ja sanoi, että tarvittaisiin puhelinta. Passu huomasi kannella enonsa, joka oli tullut jaloittelemaan, pyysi häneltä puhelinta lainaksi ja saikin kännykän. Relkapeikko pyysi sitten häntä näppäilemään tietyn numerosarjan ja sai pian kännykän korvalleen. Jättiläispalvelu, vastattiin puhelimessa. Siellä oli jättiläinen, jolle Rapsu keksi nyt nimen Väiski. Lyhyen keskutelun jälkeen puhelin palautettiin omistajalleen. Onnittelut oltiin nyt saatu päätökseen ja vieraat kerääntyivät pöytien ääreen. Ihmiset katsoivat kummissaan Relkapeikkoa, kun tämä hipsutteli omalle paikalleen. Kyllä ruoka maistui Relkapeikolle ja lapsille.

Joillakin näillä paikkein satu oli toiminut jo niin, että Simppa nukkui makeasti papan kainalossa. Rapsun kanssa sovittiin, että pappa kertoo sadun loppuun ja kirjoittaa sen sitten internettiin niin, että sieltä isä tai äiti voi lukea sen Simpalle loppuun.  

Kun jälkiruuatkin oli syöty, isä kuulutti, että nyt olisi vuorossa ohjelmanumeroita. Tässä vaiheessa Relkapeikko kokeili, onko Väiskijättiläinen uinut jo niin lähelle laivaa, että ajatusyhteys toimisi. Toimi se.

Sitten isälle pidettiin hauskoja puheenvuoroja ja välillä hänelle soitettiinkin. Joku esitti yksinlauluakin. Silloin Lotta mietti, että osaavatkohan peikot laulaa. Laulun jälkeen isä kuulutti, että nyt meillä on vuorossa aivan erityinen ohjelmanumero. Se tarkoitti Relkapeikkoa, joka tassuttelikin salin eteen paikkahousuissaan. Sitten se kuulutti olevansa Relkapeikko ja aikovansa näyttää nyt ihmeitä. Se sanoi, että kun se siirtyy rannan puolelle salia, yleisö tulee kokemaan ihmeen. Sitten se lähetti Väiskille ajatusviestin, että nyt rantaan päin. Väiskijättiläinen tarttui lujasti laivan runkoon ja kallisti sitä hitaasti ja varovasti rantaan päin. Peikko käveli juuri rannan puolen sali-ikkunoita kohti ja yleisö kohahti, kun laiva kallistui. Niin nätisti se kuitenkin kallistui, ettei mitään tapahtunut. Sitten peikko lähetti taas viestin ja palasi salin eteen, jolloin laivan asento oikaistui. Sama tapahtui meren puolelle. Ihmiset olivat aivan ymmällään, että miten tuollainen pikkumenninkäinen saattoi heilutella laivaa. Sitten peikko kumarsi. Eräs täti kysysi heti, että miten tällainen on mahdollista. Se on satuolentojen liikesalaisuus, totesi peikko. Sitten se palasi taputusten saattelemana paikalleen.

Kääntöpaikan seisahdus oli päättynyt ja laiva puksutti taas eteen päin. Yht'äkkiä se pysähtyi ja kallistui vähän. Yleisö katsoi peikkoon, mutta tämä istui paikallaan ja rypisteli kulmiaan. Relkapeikko otti ajatusyhteyden Väiskiin ja kysyi, että mitä tämä oli oikein tekevinään. Jättiläinen kertoi lekottelevansa lähellä rannassa piilossa pensaiden keskellä. Nälkä kuulemma alkoi vaivata.

Pian laivan kapteeni kuulutti, että laiva oli joutunut valitettavasti vedenalaiselle kivelle, mutta että tilanne ei ollut vaarallinen. Ihmiset jatkoivat seurustelua mutta ilmassa saattoi aistia huolestuneisuutta. Pian kapteeni kuulutti, että irroittautumisyritykset eivät olleet vieläkään onnistuneet, mutta satamaan ollaan asiasta yhteydessä. Hätää ei ole. Relkapeikko pyysi Passua, että tämä selvittäisi kuinka paljon laivalla on ruokaa jäljellä. Passu kuiskutteli isälleen, joka lähti kohti keittiötä. Selvisi että ruokaa on runsaasti jäljellä. Isä sanoi mysö , että kyllä heille tuodaan maista joka tapauksessa lisää ruokaa nopealla veneellä, jos ei pian päästä liikkeelle. Nyt Relkapeikko kävi kuiskuttelemassa isän kanssa ja istui sitten tuumivaisen näköisenä. Sillä oli taas yhteys Väiskiin.

Pian tunnettiin kuinka laiva liikkui hiljaa ja vakaasti paikaltaan. Kohta se oli taas vapailla vesillä. Väki taputti käsiään ja huusi hurraata. Relkapeikko oli mennyt salin eteen ja se kumarsi nyt arvokkaasti. Se kuulutti, että jos tällaisia palveluja toiste tarvittaisiin, osoite on www.peikkojajattilainen.sat . Sitten se palasi taas paikalleen.

Laiva puksutteli sitten rauhassa takaisin päin. Tunnelma alkoi jo olla hiukan seisahtunut ja kuin uomiaan hakeva niin kuin se usein juhlien loppupuolella. Kellonaika alkoi kiinnostaa vieraita pitkästä aikaa. Viimein saavuttiin satamaan ja väki asteli tyytyväisenä laivasta satamaan. Relkapeikko hipsutteli lasten kanssa. Lotta kysyi Passulta, että osaavatko peikot laulaa. Passu ei tiennyt. Se kääntyi peikon puoleen kysyäkseen, mutta sitä ei enää näkynyt missään.        

Tulipa pitkä satu, tuumi Rapsu. Simppa nukkui yhä.

Aika tarkkaan samanlaisena tämä satu tuntuu säilyneen kirjoitusvaiheenkin jälkeen. Mitä nyt jotakin pientä hiomista.